Luettelo Formula 1 -sarjan kuolemantapauksista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä luettelo sisältää Formula 1 -ajossa tai -testissä tapahtuneet kuljettajien kuolemantapaukset. Kaikkiaan sarjan historian aikana on saanut surmansa 45 kuljettajaa. Heistä 24 on kuollut MM-sarjan viikonlopun aikana, kahdeksan Indianapolis 500:ssa, joka kuului F1-sarjaan 1950–1960, yhdeksän testeissä ja neljä MM-sarjan ulkopuolisessa kilpailussa. Myös erinäisissä onnettomuuksissa henkensä ovat menettäneet jotkut katsojat sekä toimitsijat. Esimerkiksi kauden 2013 Kanadan GP:ssä ratavirkailija kuoli jäätyään meksikolaiskuljettaja Esteban Gutiérrezin autoa siirtävän nostotraktorin alle.[1]

Osakilpailuissa menehtyneet kuljettajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kausi Kuolinpäivämäärä Kuljettaja Kilpailu
1953 15. toukokuuta Yhdysvallat Chet Miller Indianapolis 500 (harjoitukset)[2][3]
30. toukokuuta Yhdysvallat Carl Scarborough Indianapolis 500 (keskeytti kilpailun lämmön takia ja kuoli myöhemmin sairaalassa)[4][5][6]
1954 31. heinäkuuta Argentiina Onofre Marimón Saksan Grand Prix 1954 (harjoitukset)[7][8]
1955 11. huhtikuuta Italia Mario Alborghetti Paun Grand Prix 1955 (kilpailu)[9]
16. toukokuuta Yhdysvallat Manny Ayulo Indianapolis 500 (harjoitukset)[10][11]
30. toukokuuta Yhdysvallat Bill Vukovich Indianapolis 500[12][13][14]
1957 15. toukokuuta Yhdysvallat Keith Andrews Indianapolis 500 (harjoitukset)[15][16]
1958 30. toukokuuta Yhdysvallat Pat O'Connor Indianapolis 500[17][18][19]
6. heinäkuuta Italia Luigi Musso Ranskan Grand Prix 1958[20][21]
3. elokuuta Yhdistynyt kuningaskunta Peter Collins Saksan Grand Prix 1958[22][23]
25. lokakuuta Yhdistynyt kuningaskunta Stuart Lewis-Evans Marokon Grand Prix 1958[24][25]
1959 17. toukokuuta Yhdysvallat Jerry Unser Indianapolis 500 (harjoitukset)[26][27]
19. maaliskuuta Yhdysvallat Bob Cortner Indianapolis 500 (harjoitukset)[28]
1960 19. kesäkuuta Yhdistynyt kuningaskunta Chris Bristow Belgian Grand Prix 1960[29][30]
19. kesäkuuta Yhdistynyt kuningaskunta Alan Stacey Belgian Grand Prix 1960[31][32]
1961 10. syyskuuta Saksa Wolfgang von Trips Italian Grand Prix 1961[33][34]
1962 1. marraskuuta Meksiko Ricardo Rodríguez Meksikon Grand Prix 1962[35][36]
1964 2. elokuuta Alankomaat Carel Godin de Beaufort Saksan Grand Prix 1964 (aika-ajo)[37][38]
1966 8. syyskuuta Yhdistynyt kuningaskunta John Taylor Saksan Grand Prix 1966[39][40]
1967 10. toukokuuta Italia Lorenzo Bandini Monacon Grand Prix 1967[41][42]
1968 7. heinäkuuta Ranska Jo Schlesser Ranskan Grand Prix 1968[43][44]
1969 1. elokuuta Saksa Gerhard Mitter Saksan Grand Prix 1969 (Formula 2)[45][46]
1970 21. kesäkuuta Yhdistynyt kuningaskunta Piers Courage Hollannin Grand Prix 1970[47][48]
5. syyskuuta Itävalta Jochen Rindt Italian Grand Prix 1970 (aika-ajo)[49][50]
1973 29. heinäkuuta Yhdistynyt kuningaskunta Roger Williamson Hollannin Grand Prix 1973[51][52]
6. lokakuuta Ranska François Cevert Yhdysvaltain Grand Prix 1973 (aika-ajo)[53][54]
1974 22. maaliskuuta Yhdysvallat Peter Revson Etelä-Afrikan Grand Prix 1974 (vapaat harjoitukset)[55][56]
6. lokakuuta Itävalta Helmuth Koinigg Yhdysvaltain Grand Prix 1974[57][58]
1975 19. elokuuta Yhdysvallat Mark Donohue Itävallan Grand Prix 1975[59][60]
1977 5. maaliskuuta Yhdistynyt kuningaskunta Tom Pryce Etelä-Afrikan Grand Prix 1977[61][62]
1978 11. syyskuuta Ruotsi Ronnie Peterson Italian Grand Prix 1978 (kuoli sairaalassa seuraavana päivänä)[63][64]
1982 8. toukokuuta Kanada Gilles Villeneuve Belgian Grand Prix 1982 (aika-ajo)[65][66]
13. kesäkuuta Italia Riccardo Paletti Kanadan Grand Prix 1982[67][68]
1994 30. huhtikuuta Itävalta Roland Ratzenberger San Marinon Grand Prix 1994 (aika-ajo)[69][70]
1. toukokuuta Brasilia Ayrton Senna San Marinon Grand Prix 1994[71][72]
2014 17. heinäkuuta 2015 Ranska Jules Bianchi Japanin Grand Prix 2014 (kuoli sairaalassa yhdeksän kuukautta myöhemmin tulematta lainkaan tajuihinsa)[73][74][75][76]

MM-sarjan osakilpailuiden ulkopuolisissa onnettomuuksissa menehtyneet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kausi Päivämäärä Kuljettaja Tapahtuma
1952 18. kesäkuuta Yhdistynyt kuningaskunta Cameron Earl koeajo ERAlla[77][78]
1953 18. syyskuuta Belgia Charles de Tornaco testi Modena Autodromella[79]
1957 14. maaliskuuta Italia Eugenio Castellotti koeajo Modena Autodromella[80]
1961 1. kesäkuuta Yhdistynyt kuningaskunta Shane Summers Silver City Trophy 1961 (harjoitukset)[81]
15. kesäkuuta Italia Giulio Cabianca koeajo Modena Autodromella[82]
1962 21. joulukuuta Rhodesia Gary Hocking Natalin Grand Prix 1962 (harjoitukset)[83]
1967 14. elokuuta Yhdistynyt kuningaskunta Bob Anderson koeajo Brabhamilla[84]
1970 25. toukokuuta Yhdistynyt kuningaskunta Martin Brain Nottingham Sports Car Club Meeting (kilpailu)[85]
1971 24. lokakuuta Sveitsi Jo Siffert World Championship Victory Race 1971[86]
1977 29. elokuuta Australia Brian McGuire Shellsport Championship Round 11 1977[87][88]
1980 1. elokuuta Ranska Patrick Depailler koeajo Hockenheimringillä[89]
1986 15. toukokuuta Italia Elio de Angelis koeajo Paul Ricardilla[90]
2013 11. lokakuuta Espanja María de Villota koeajo Duxfordin lentokentällä, löydettiin kuolleena hotellista onnettomuudesta saamiensa vammojen vuoksi[91][92]
  1. Marshal dies at Canadian GP after accident involving recovery truck Sport. 10.6.2013. BBC News. Viitattu 14.7.2021. (englanniksi)
  2. Chet Miller - United States ESPN. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  3. Chet Miller ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  4. Carl Scarborough - United States ESPN. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  5. 1953 Indianapolis 500 Race Results Indianapolis Motor Speedway. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  6. Carl Scarborough ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  7. Onofre Marimón - Argentina ESPN. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  8. Onofre Marimón ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  9. Mario Alborghetti ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  10. Manny Ayulo - United States ESPN. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  11. Manny Ayulo ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  12. Bill Vukovich - United States ESPN. Arkistoitu 7.2.2018. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  13. 1955 Indianapolis 500 Race Results Indianapolis Motor Speedway. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  14. Bill Vukovich ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  15. Keith Andrews - United States ESPN. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  16. Keith Andrews ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  17. Pat O'Connor - United Sates ESPN. Arkistoitu 16.7.2015. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  18. 1958 Indianapolis 500 Race Results Indianapolis Motor Speedway. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  19. Pat O'Connor ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  20. Luigi Musso - Italy ESPN. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  21. Luigi Musso ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  22. Peter Collins - Great Britain ESPN. Arkistoitu 28.9.2018. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  23. Peter Collins ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  24. Stuart Lewis-Evans - Great Britain ESPN. Arkistoitu 13.4.2016. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  25. Stuart Lewis-Evans ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  26. Jerry Unser - United States ESPN. Arkistoitu 28.9.2018. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  27. Jerry Unser ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  28. Bob Cortner Biography. Motorsport Magazine. Viitattu 8.10.2018. (englanniksi)
  29. Chris Bristow - Great Britain ESPN. Arkistoitu 27.7.2016. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  30. Chris Bristow ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  31. Alan Stacey - Great Britain ESPN. Arkistoitu 18.2.2020. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  32. Alan Stacey ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  33. Wolfgang von TRIPS - Germany ESPN. Arkistoitu 18.4.2017. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  34. Wolfgang von TRIPS ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  35. Ricardo Rodriguez - Mexico ESPN. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  36. Ricardo Rodriguez ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  37. Carel Godin de Beaufort - Netherlands ESPN. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  38. Carel Godin de Beaufort ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  39. John Taylor - Great Britain ESPN. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  40. John Taylor ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  41. Lorenzo Bandini - Italy ESPN. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  42. Lorenzo Bandini ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  43. Jo Schlesser - France ESPN. Arkistoitu 4.2.2020. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  44. Jo Schlesser ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  45. Gerhard Mitter - Germany ESPN. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  46. Gerhard Mitter ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  47. Piers Courage - Great Britain ESPN. Arkistoitu 8.2.2018. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  48. Piers Courage ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  49. Jochen Rindt - Austria ESPN. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  50. Jochen Rindt ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  51. Roger Williamson - Great Britain ESPN. Arkistoitu 7.3.2016. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  52. Roger Williamson ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  53. Francois Cevert - France ESPN. Arkistoitu 19.3.2017. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  54. Francois Cevert ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  55. Peter Revson - United States ESPN. Arkistoitu 29.10.2016. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  56. Peter Revson ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  57. Helmuth Koinigg - Austria ESPN. Arkistoitu 12.10.2017. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  58. Helmuth Koinigg ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  59. Mark Donohue - United States ESPN. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  60. Mark Donohue ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  61. Tom Pryce - Great Britain ESPN. Arkistoitu 22.4.2016. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  62. Tom Pryce ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  63. Ronnie Peterson - Sweden ESPN. Arkistoitu 19.3.2017. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  64. Ronnie Peterson ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  65. Gilles Villeneuve - Canada ESPN. Arkistoitu 11.4.2016. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  66. Gilles Villeneuve ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  67. Riccardo Paletti - Italy ESPN. Arkistoitu 11.7.2015. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  68. Riccardo Paletti ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  69. Roland Ratzenberger - Austria ESPN. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  70. Roland Ratzenberger ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  71. Ayrton Senna - Brazil ESPN. Arkistoitu 3.8.2019. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  72. Ayrton Senna ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  73. Jules Bianchi - France ESPN. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  74. Jules Bianchi ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  75. Bianchi Taken to Hospital after Crash F1 News. 5.10.2014. Autosport.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  76. Bianchi Dies Nine Months after Crash F1 News. 15.7.2015. Autosport.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  77. Rong, Blake Z.: The Golden Age of F1 Was Also Its Deadliest News. 20.6.2016. Yahoo. Viitattu 8.10.2018. (englanniksi)
  78. The HMSO and Motor Racing Archive - Article. Elokuu 1996. Motorsport Magazine. Viitattu 8.10.2018. (englanniksi)
  79. Charles de Tornaco - Belgium ESPN. Arkistoitu 26.9.2018. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  80. Eugenio Castellotti - Italy ESPN. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  81. Shane Summers ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  82. Giulio Cabianca - Italy ESPN. Arkistoitu 20.6.2017. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  83. Gary Hocking - Zimbabwe ESPN. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  84. Bob Anderson - Great Britain ESPN. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  85. Martin Brain Motorsport Memorial. Viitattu 28.12.2018. (englanniksi)
  86. Jo Siffert - Switzerland ESPN. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  87. Brian McGuire - Australia ESPN. Arkistoitu 17.7.2015. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  88. Brian McGuire ChicaneF1.com. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  89. Patrick Depailler - France ESPN. Arkistoitu 29.7.2016. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  90. Elio de Angelis - Italy ESPN. Arkistoitu 11.3.2019. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  91. Maria de Villota - Spain ESPN. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  92. FORMER F1 TEST DRIVER MARIA DE VILLOTA FOUND DEAD IN HOTEL ROOM F1 News. 11.10.2013. Eurosport. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)